Lopputulosta ei voi tietää

Luovaan prosessiin voi lähteä monia eri reittejä. Välillä luovassa prosessissa saattaa hairahtua hakemaan visiotaan. Sinulla on kuva päässäsi, miten asian pitäisi mennä, ja sitten koitat epätoivoisesti saada homman juuri kohdalleen. Kuulostaako tutulta?

Minulle kuulostaa. Olen harrastanut musiikkia kymmenisen vuotta, yli 100 biisiä ja ison osan tästä ajasta olen kamppaillut kyseisen probleeman kanssa. Se nihkeä tunne, kun kuulet kappaleen päässäsi, muttet vääntämisestä huolimatta osaa tehdä sitä ja tuoda todeksi tähän maailmaan.

Ilmeisesti tämä on melko yleistä muusikoilla. Harva on niin taitava, että pystyy replikoimaan ideaa mielestään tismalleen samanlaisena paperille, sekvensseriin tai pianon koskettimistoon. Sitäpaitsi voihan myös olla, että idea on mahdoton. Voit kuvitella mielessäsi asioita, joita on mahdoton toteuttaa oikeassa maailmassa.

Koska jossain vaiheessa huomasin tämän haasteen työskentelyssäni, aloin perehtymään siihen ja löysin muutamia taustavaikuttimia. Nämä tekijät pätevät kaikkeen muuhunkin luovaan toimintaan.

Ongelmia ”visio edellä” työskentelyn kanssa:

1. Jos sinulla on yksi spesifi visio mielessäsi, tarkka kuva siitä, miten asian pitäisi mennä, niin todennäköisyyttäsi osua siihen voisi verrata lottovoittoon. Erilaisia lopputuloksia on käytännössä loputtomasti. Niitä on miljardeja ja taas miljardeja. Ja sinä haluat osua niistä juuri siihen yhteen?

sinisii palloja.jpg

Todellisuudessa on loputtomasti enemmän nyansseja kuin meidän kuvitelmissamme ikinä.

Lopputulosta ei voi tietää. Sitä ei kuulu tietää.

2. Saatat pettyä kun et osukkaan lottovoittoosi, eli siihen yhteen ainoaan skenaarioon jonka päätit. Saatat jopa jättää homman sikseen tämän takia. Tämä on ehkä nihkein huomaamani efekti. Saatoin lannistua siitä, etten osunutkaan visiooni ja sitten jätin biisin pöytälaatikkoon: ”ehkä mä sitten joskus”. Todellisuudessa en siis edes työstänyt aktiivisesti biisiä, vaan jätin sen vain kesken.

3. Tekeminen on rasittavaa. Sen sijaan, että nauttisit flow:sta ja luovuuden ilosta, niin koitatkin vääntää ja kääntää asioita siihen tarkkaan muottiin, johon ne haluat. Jos arvioit tekemistäsi jatkuvasti liikaa,  et pääse nauttimaan luovista virtauksen aalloista, jotka kulkevat kehon ja mielen läpi.

Toimi ensin, arvioi vasta sitten.

4. Vältyt iloisilta yllätyksiltä. Tai et oikeastaan, koska kuten kohta huomaamme, todellisuus ei koskaan vastaa kuvitelmaa. Iloisia yllätyksiä tulee silti. Eri asia huomaatko niitä.

Mitä tekniikoita sitten itse ehdottaisin?

Tekniikka 1: ”langanpäistä kiinni”

Saat idean, alat seuraamaan sitä. Saat toisen, testaat sitä. Rakentelet vapautuneesti erilaisia ideoita ja suuntia seuraten ja askel kerrallaan teoksesi muodostuu. Lopputulos tulee itsestään tekemisen kautta.

Tekniikka 2: ”ääriviivat ensin”

Joskus minulla oli tapana edetä lineearisesti alusta loppuun, esimerkiksi biisin tekemisessä. Ensin intro. Sitten säkeistö. Kertosäkeen ekoissa tahdeissa yleensä kiinnostukseni lopahti. Jos esim. säkeistö oli hyvä, niin kenties saatoin jotenkin lamaantua siitä. ”kertsinkin pitäisi olla tosi hyvä.” Ei sen kyllä pidä. Mutta näin kuvittelin.

Nykyään teen välillä töitä ”ääriviivat ensin” -tekniikalla. Eli biisejä niin, että laitan koko rakenteen ensin ylös, määritän yleiset sointukierrot yms. Niin, että kappale on ”maalattu” ensin kokonaan ja vasta sitten alan värittämään sitä. Värittämiseen käytän ”langanpäistä kiinni” -tekniikkaa, eli jos minulle tulee mieleen, että hei tähänhän voisi koittaa sellasta filtteröityä wobble bassoa, niin sitten koitan sitä.

Tai kirjoittamisessa, ensin räiskin jotain ideoita virtuaalipaperille ja sitten palaan ja korjaan niitä, ”kiillotan” lauseet ja rakenteen tarkemmaksi. Kirjoittaessa listaan välillä ensin ranskalaisin viivoin ideoita ja sitten kirjoitan niistä tajunnanvirtaa, tai sitten kirjoitan alusta loppuun ”vähän sinnepäin” jotain löpinää aiheesta tekstin verran. Molemmissa vaihtoehdoissa palaan takaisin uudelleen kirjoittamaan ja käyn tekstiä läpi pomppien siellä täällä, sanoja vaihdellen, lauseita poistaen ja lisäillen.

”The essence of writing is re-writing” – William Zinsser – On Writing Well

Tämä kaikki tuntuu luonnolliselta. Tärkeintä on pitää kiinni flowsta. Tai oikeastaan surffailla flow:n aallolla, seurata luovia impulssejaan ja testata ideoita. Luovuus on leikkimistä. Luovuus on vapautumista.

Liian tarkka visio, josta pitää liian kovasti kiinni, on kuin vankila. Sinulla on kahleet käsissäsi ja liikkuminen on raskasta. Mieli ei hengitä, jos sitä yrittää puristaa johonkin muottiin. Tämä sääntö pätee myös psykologiassa. Tunteiden ja ajatusten vastustaminen luo pahaa oloa ja kitkaa. Todellisuuden vastustaminen luo pahaa oloa ja kitkaa.

shackles.jpg

Ihmisen elämä on luomista. Me luomme ajatuksia, me luomme tekoja, me luomme yhteyksiä, me luomme asioita. Käytämme energiaa resurssina. En puhu mistään new age hörhöilystä, vaan ihan energiasta, vaikkapa ruoasta, jota kehosi polttaa jaksaakseen toimia tai positiivisuudesta, jota mieli kaipaa löytääkseen toivoa ja voimaa.

Ihminen on luonnostaan positiivinen olento. Kaikki tekeminen lähtee siitä olettamuksesta, että jotakin voi tehdä. Se on positiivinen olettamus. Pidä huolta energiastasi ja käytä sitä viisaasti. Huomioi mitä energiaa jaat ympärillesi, sitä saat itse takaisin. Tarkastele elämääsi tietoisesti ja alat huomata yhteyksiä asioiden välillä.

Koska lopputulosta et voi koskaan tietää, pidä huoli, että pääset sinne. Sitten saat palkintosi ja näet mikä se on. Luovuus on parhaimmillaan jännittävä ja innostava seikkailu. Luovuus on matka tuntemattomaan. Arvosta matkaa ja kulje varmoin askelin. Ne kyllä johtavat johonkin 🙂

Hyvää luomista!

Terveisin,

Mikko J. Heikkinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s