Haastattelu: oleellisin oivallus viime aikoina.

naama
Mikko
auli
Auli

Haastattelussa filosofit
Auli Kurvinen ja Mikko J. Heikkinen.

Teimme Aulin kanssa yhteisblogauksen, jossa haastattelemme toinen toisiamme. Päätimme ottaa molemmille yhden oleellisen kysymyksen. Aloitetaan 🙂

Mikko, mitä oleellista olet oivaltanut viime aikoina?

”Viime aikainen oivallukseni liittyy tekemiseen. Tiivistettynä ajatuksen voisi laittaa näin:

Keskity tekemiseen, ja anna tulosten huolehtia itse itsestään.

Näin asiat ovat aina olleet. Teemme jatkuvasti asioita ja ne johtavat johonkin. Nykyhetkessä toimimme ja teemme asioita, mutta lopputuloksista voi harvoin, jos koskaan, olla täysin varma. Liiallisen visioinnin, haaveilun ja suunnittelun sijaan on oleellisempaa keskittyä täysillä siihen mitä tekee juuri nyt ja pitää huolta, että juuri nyt tekee itselleen relevantteja asioita.

Juuri nyt kirjoitan tätä blogausta, ja tämä on siis minulle relevanttia. Voin vapaasti keskittyä tähän ja antaa kaiken muun olla. Tämä on myös vapauttava ajatus. Antaa kaiken olla, nyt keskityn tähän. Ja kun keskityn kirjoittamiseen, niin blogauskin valmistuu.

Ideat, suunnitelmat, haaveet, unelmat ja ajatukset kalpenevat tekemisen rinnalla. Toki nuo muutkin edellä mainitut asiat ovat tärkeitä, mutta ilman täytäntöönpanoa ja tekemistä, ei tapahdu mitään. Itse rakastan tietoa, opiskelua ja pohtimista, ja ehkä siksi tämä on ollut minulle niin vahva oivallus viime aikoina. Olen lähtenyt kehittämään itseäni uuteen suuntaan. Tony Robbins kärjistää asian hienosti:

”Knowledge is not power. Knowledge is potential power. Execution is power. Execution trumps knowledge every day of the week”

Keskity tekemiseen ja anna tulosten huolehtia itsestään :)”

– Mikko

abstarct scene

Seuraavana haastattelussa teoreettisen filosofian opiskelija Auli Kurvinen.

Auli, mitä oleellista sinä olet oivaltanut viime aikoina?

”Olen todella tulevaisuuteen suuntautunut, mutta huomasin että on todella hyödyllistä katsoa välillä myös taaksepäin ja tarkastella omia valintojaan elämässä. Oivallukseni tuollaisesta reflektiosta on, että kannattaa aina tehdä niitä asioita, jotka jännittävät tai pelottavat, tai joita pieni ääni sisälläsi kuiskuttaa sinulle ja toivoo sinun tekevän. Asioita, joita muut eivät välttämättä sinulta odota.

Olin kouluaikani ylpeästi hikari. Koska halusin oppia ja menestyä, minulle oli aivan sama, jos kuulin kuiskuttelua ”Toi sai taas salee kympin.” Lukiossa syvennyin niihin aineisiin, jotka kiinnostivat – filosofiaan ja psykologiaan – enkä pyrkinyt lääkikseen, jota moni minulle suositteli. Olin ja olen itselleni rehellinen siinä, mitä haluan. Hain opiskelemaan kognitiotiedettä ja teoreettista filosofiaa, mihin monien reaktio on ”mihin niistä edes työllistyy.”

Kun alkoi tuntua, että Kempele pienenä paikkakuntana ei enää riitä, tein päätöksen että hankin työpaikan, asunnon ja opiskelupaikan Helsingistä. Ei ollut helpoimpia hommia, mutta nyt kirjoitan tätä tekstiä lempikaupungistani, jossa saan olla keskellä toimintaa, tapahtumia, mahdollisuuksia ja upeita ihmisiä. Aina kun näen tapahtuman joka kiehtoo, menen jos suinkin mahdollista: nyt on tullut koluttua mm. Täysii-seminaari, Next Level-valmennuksia ja 30 pelon päivää -haastetapaamisia.

Olen tarttunut niin pieniin kuin suurempiinkin tilaisuuksiin. Olen käynyt leireillä, joissa en tuntenut ketään, mennyt mukaan Sokrates-kahvilaan eli filosofiakeskusteluryhmään, josta en tuntenut ketään, perustanut oman yrityksen, pitänyt puheen, pyytänyt ulos kiinnostavia jätkiä vaikka naiselta sitä ei odoteta, lupautunut soittamaan eräässä bändissä…

Näistä valinnoista on seurannut valtavasti kasvamista, oppimista, kokemuksia, iloa ja oman potentiaalinsa näkemistä sekä ennen kaikkea tunnetta, että tulen viimein siksi ihmiseksi joka olen aina halunnut olla. Nyt siis tiedän, että täytyy aina tarttua niihin kutkuttaviin ja jopa pelottaviin tilaisuuksiin. Kuunnella tarkkaan, mitä sydän haluaa.”

– Auli

Semmosta tällä kertaa! Tsekkaa Aulin oma blogi täältä. Siellä on tiukkaa matskua ja lisää tulossa.

Hyvää elämää 🙂

Terveisin,

Mikko J. Heikkinen & Auli Kurvinen

auli ja mikko.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s