Epätodellisuuden raja ja sen ylittäminen

Pystymme kuvittelemaan asioita. Voin vaikkapa kuvitella mielessäni miltä laskuvarjohyppy mahtaisi tuntua. Miten jännittävää olisikaan nousta lentokoneeseen, istua matkustamossa ja valmistautua hyppäämään vapaapudotukseen tuhansien metrien korkeudesta! Voin kuvitella kuinka vatsanpohjasta nipistäisi ja millainen maisema avautuisi edessäni, kun sinkoutuisin posket lepattaen läpi ilmavirtojen.

hyppy

Mutta se on vain kuvitelma. Kuvitelmamme eivät koskaan täysin vastaa havaittua todellisuutta. Aivomme eivät ole niin tehokkaat, että ne pystyisivät replikoimaan todellisen kokemuksen aivan kaikki nyanssit kotisohvalta käsin. Mitä ajatusketjuja kävisin mielessäni ennen hyppyä? Miltä koneessa haisisi? Mitä tunteita ja ajatuksia koko matka herättäisi? Minun on mahdotonta tietää, voin vain arvailla. Mikään määrä lukemista, pohtimista tai asiasta jauhamista ei silti anna samaa informaatiota, kuin mitä kokemus itsessään antaa.

Kuvitelmat ovat helppoja ja mukavia. On kivaa sulkea silmänsä ja miettiä mitä kaikkea olisi siisti tehdä. Todellisuus on kuitenkin aivan oma pallopelinsä.

Todellisuudessa täytyy astua epätodellisuuden rajan yli, jotta pääsee määränpäähänsä. Tavallaan teet sen joka hetki. Keksit idean juoda vaikkapa kupin kahvia tai lasin vettä, sitten toteutat intentiosi. Tällaisessa arkisessa askareessa asiaa ei välttämättä edes ajattele. Sehän on täysin tuttua ja turvallista toimintaa.

Rajan fyysisyyden huomaa tilanteissa, jotka aiheuttavat vahvemman tunnereaktion. Ihminen on tunnepohjainen eläin. 100% rationaalisella robotilla ei olisi vaikeuksia vastaanottaa mielen käskyjä ja toteuttaa niitä. Robotti hyppäisi lentokoneesta tai menisi puhumaan tuntemattomalle ihmiselle heti, kun niin päättäisi tehdä. Ei epäröintiä, ei epämiellyttävää oloa.

Ihminen kuitenkin tuntee tunteita ja tunteet ensisijaisesti ohjaavat tekemisiämme. Nyrkkisääntönä ihminen pyrkii poispäin tuskasta ja kohti nautintoa. Miksi pidämme huumorista? Tai seksistä? Tai päihteistä? Tai syömisestä?

Me pidämme niistä siksi, että ne tuntuvat hyvältä. Ne aiheuttavat tunnereaktion. Yleensä tällä reaktiolla on tekemistä pääkoppasi välittäjäaineiden kanssa.

Rationaalinen robotti ei tuntisi nälkää tai nauttisi syömisestä. Se vain kaataisi sisäänsä bensaa, kun mittaristo niin näyttäisi, ja jatkaisi rationaalisia toimiaan. Robotti tekee sitä, mihin se on ohjelmoitu, vailla pelkoa, nautintoa tai jännitystä.

Tunnepohjaisen ihmisolennon hengaillessa kuumottavalla epätodellisuuden rajalla tunnelmat eivät kuitenkaan välttämättä ole niin messevät. Robotin tippuessa tyynen rauhallisena vapaapudotuksessa chillisti sopivaa laskeutumiskulmaa miettien, ihmisparka möllöttää löysät housuissa lentokoneen suuaukolla, ei-niin-valmiina astumaan pieksevään viimaan. Tai jalkakäytävällä juuri ennen kuin on lähestymässä kiinnostavaa henkilöä. Ihminen tuntee tuskaa. Vatsaa vääntää, sydän hakkaa, nousee halu paeta. Pelko on kipua.

Kuitenkin uskaltaessaan astua epätodellisuuden rajan yli, jotain tapahtuu. Silmänräpäyksessä kuvitelma muuttuu todeksi. Tunnet maan gravitaation ja se vetää sinua kohti pintaa, vauhti kiihtyy, poskesi lepattavat, kuten kuvittelitkin, mutta nyt ne oikeasti lepattavat, juuri nyt. Tiput läpi ilmavirtojen, näet koko mahtavan maiseman, järvet, joet, kaupungit, kukkulat, metsät ja meret. Koko maapallo aukeaa allasi kaikessa loistossaan.

Euforia aktivoituu. Minä tein sen! 🙂

Tai kaupungilla kävelet tuon kiinnostavan tuntemattoman tyypin luokse ja avaat suusi. Poks. Raja on ylitetty. Kalvo puhkeaa ja astut sisään kuvitelmaasi, eli toteutat sen oikeassa elämässä.

Tässä on tärkeä huomata, että todellisuus on harvoin yksi yhteen kuvitelmasi kanssa. Siksi kannustan sinua törmäyttämään ideoitasi todellisuuden kanssa mahdollisimman nopeasti mikäli mahdollista. Jos ajattelet, että ne voisivat olla käyttökelpoisia tai saattaisit nauttia niistä, niin tee jotakin asian eteen heti. Pyri vähintään löytämään jotain vastaanlaista aktiviteettia, jossa pääset tekemään sitä mitä haluat tehdä.

Palkinnot odottavat pelon tuolla puolen. Rohkeus on kyky sietää hetkellistä tuskaa ja rikkoa kuviteltuja kuplia.

Jos haluaisit koittaa videoblogaamista, ota kännykkäsi esiin ja kuvaa sellainen nyt heti. Sinä voit tehdä niin. Mikään ei estä.

Jos haluaisit koittaa miltä tuntuisi esiintyä lavalla sadoille ihmisille, niin mene Open mic -tapahtumaan. Saat osviittaa mitä se on.

Yleinen virhe, johon olen itse usein sortunut, on tähdätä heti liian korkealle. Sittemmin olen ymmärtänyt, ettei se ole järkevää. Sinun ei tarvitse tietää kaikkea, sinun ei tarvitse osata hyvin. Sinun tehtäväsi on vain ottaa ensimmäinen askel ja lähteä tekemään.

Riko epätodellisuuden raja ja astu sisään kuvitelmaasi. Mitä enemmän tätä teet, niin sitä laajemmaksi vaihtoehdot avautuvat. Olet tehnyt sen jo tuhansia kertoja ja pystyt tekemään niin jatkossakin 🙂

Pidä huoli tekemisestä, niin tulokset pitävät huolen itsestään.

Terveisin,

Mikko J. Heikkinen

2 kommenttia artikkeliin ”Epätodellisuuden raja ja sen ylittäminen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s